Uusi single ”Suojelija” 13.1.2023

”Suojelija” on kolmas singlelohkaisu Laura Moision 3.2.2023 julkaistavalta Vieras maa -albumilta. Melodisesti rikkaan poplaulun keskiössä on laulun ja jousien vuoropuhelu, ja riisutussa sanoituksessa piirtyy kuva suojelijan hahmosta ja toisen kannattelemisesta vaikeana hetkenä. Kaikki tarvitsevat ihmisen, johon tukeutua. Myös suojelija.

Vieras maa –albumierottuu lauluntekijän viimeaikaisesta tuotannosta uudenlaisella intiimiydellään ja tunteikkuudellaan. Samalla Moisio palaa laulunkirjoitustaipaleensa alkuun, jolloin hänen laulunsa olivat usein pianolla sävellettyjä rakkauslauluja. Vieraan maan hengittävässä, ajattomassa soundissa piano, akustiset kitarat ja jouset värittävät kappaleiden tarttuvia melodioita. Lauri Myllymäen tuottamalla levyllä soittaa Moision pitkäaikainen bändi (Ville Rauhala, basso; Sebastian Krühn, rummut; Lauri Myllymäki, kitara) sekä vierailevia jousisoittajia. Levyltä on julkaistu aiemmin kaksi singleä, ”Kirje” sekä ”Kerro jos näet”.

Tunnelmallisista keikoistaan tunnettu Moisio tekee yhtyeineen helmikuussa kattavan levynjulkaisukiertueen:

8.2. Espoo, Louhisali

9.2. Jyväskylä, Poppari

10.2. Oulu, 45 Special

15.2. Tampere, G Livelab 

16.2. Helsinki, G Livelab

23.2. Kitee, Kitee-sali

24.2. Lappeenranta, Nuijamies

Maamme arvostetuimpiin lauluntekijöihin lukeutuva Laura Moisio on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin, Laulaa kun ei voi muutakaan, ilmestyi koronapandemian kynnyksellä 2020. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, ja kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016. 

Kuva: Verna Tervaharju

Laura Moisio julkaisee 3.2.2023 uuden albumin Vieras maa.

Uusi albumi ”Vieras maa” erottuu lauluntekijän viimeaikaisesta tuotannosta uudenlaisella intiimiydellään ja tunteellisuudellaan. Samalla Moisio palaa laulunkirjoitustaipaleensa alkuun, jolloin hänen laulunsa olivat useimmiten pianolla sävellettyjä rakkauslauluja.

”Pandemian aikana katseeni tarkentui ulkomaailmasta ihmisten välisiin suhteisiin, ja niinpä tulin kirjoittaneeksi levyllisen kappaleita rakkaudesta. Sekä valoisia että synkempiä. Ehkä tämä on myös popein levyni.” Moisio kuvailee uutta albumia. 

Vieraan maan hengittävässä, ajattomassa soundissa piano, akustiset kitarat ja jouset värittävät kappaleiden tarttuvia melodioita. Lauri Myllymäen tuottamalla levyllä soittaa Moision pitkäaikainen bändi (Ville Rauhala, basso; Sebastian Krühn, rummut; Lauri Myllymäki, kitara) sekä vierailevia jousisoittajia. Levyltä on julkaistu kaksi singleä, ”Kirje” sekä ”Kerro jos näet”.

Tunnelmallisista keikoistaan tunnettu Moisio tekee yhtyeineen helmikuussa kattavan levynjulkaisukiertueen:

8.2. Espoo, Louhisali

9.2. Jyväskylä, Poppari

10.2. Oulu, 45 Special

15.2. Tampere, G Livelab 

16.2. Helsinki, G Livelab

23.2. Kitee, Kitee-sali

24.2. Lappeenranta, Nuijamies

Maamme arvostetuimpiin lauluntekijöihin lukeutuva Laura Moisio on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin, Laulaa kun ei voi muutakaan, ilmestyi vuonna 2020. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, ja kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016. 

facebook.com/lauramoisiomusiikki

instagram.com/lauramoisio

Kuva: Konsta Leppänen

Laura Moision uusi single Kerro jos näet on folkballadi rakkauden kaipuusta

Laura Moisio julkaisee perjantaina 3.9. uutta, orastavaan syksyyn sopivaa musiikkia. Unenomainen folkballadi Kerro jos näet on saanut innoituksensa kesäöiden mystiikasta ja klassikkoelokuva Night Of The Hunterin (”Räsynukke”) maailmasta. Kappale on Moision kuulaan laulun ja sellon (Juho Kanervo) hienovaraisesti yltyvä vuoropuhelu, jonka edetessä klassisen kauniista sävellyksestä nousee esiin tummia, pahaenteisiäkin sävyjä. 

Kappaleen on äänittänyt ja tuottanut kitaristi Lauri Myllymäki ja miksannut Jarno Alho, ja se julkaistaan lokakuussa myös 7-tuumaisena vinyylinä yhdessä keväällä ilmestyneen Kirje -kappaleen kanssa (Texicalli Records). 

Vähäeleisyyden voimaan luottava Moisio on noussut nuoren polven kotimaisten lauluntekijöiden eturiviin albumeillaan Laulaa kun ei voi muutakaan (2020), Laura Moisio (2018) sekä Ikuinen valo (2015), joista jälkimmäinen oli sekä Teosto- että Emma-palkintoehdokkaana. Kerro jos näet sekä aiemmin julkaistut singlet Kirje ja Huumaavaa ovat esimakua Moision tulevalta albumilta, jonka on määrä ilmestyä vuoden 2022 lopulla. Sekä pandemian että äitiyslomansa vuoksi keikkataukoa pitänyt lauluntekijä soittaa yhtyeineen kaksi keikkaa lokakuussa: 1.10. Helsingin Kuudennella linjalla ja 2.10. Tampereen G Livelabissa.

Uusi single Huumaavaa on julkaistu!

Laura Moision neljäs albumi Laulaa kun ei voi muutakaan julkaistiin maaliskuussa vain viikkoa ennen kuin korona sulki keikkapaikat, ja hartaasti odotettu levynjulkaisukiertue siirtyi syksyyn. Alun lamaannuksen jälkeen lauluntekijältä alkoi kuitenkin vähitellen syntyä uutta musiikkia. Keveä, siloittelematon folk-kappale Huumaavaa julkaistaan perjantaina 28.8.

”Oli vaikea asennoitua uuden luomiseen, kun uusi levy oli juuri julkaistu ja kiertueen peruuntuminen otti koville. Aloin kuitenkin harjoitella äänittämistä, ja sen myötä biisejäkin alkoi pulpahdella. Uudet kappaleeni ovat vähän kuin päiväkirjamerkintöjä, luonnosmaista ajatuksen virtaa. Huumaavaa oli ensimmäinen kappale, jonka tein mökillä pitkän tyhjän jakson jälkeen. Se on suora ja välitön ja samaan aikaan vähän hajallaan. Se tuntuu jonkinlaiselta päätepisteeltä tai uudelta alulta. Halusimme säilyttää biisissä tietyn raakuuden ja välttää ylimääräistä hiomista”, Moisio kertoo. 

Kappaleella soittavat Moision lisäksi Lauri Myllymäki (kitara), Ville Rauhala (basso) ja Pekko Käppi (viulu). Kappaleen on äänittänyt Laura Moisio ja Lauri Myllymäki. Miksauksesta ja masteroinnista vastaa Jarno Alho (Alho Audio Mastering).

Kuuntele Huumaavaa täältä

KANSI(c) Arttu Hokkanen
(c) Arttu Hokkanen

1 2 3