Tarinoita ”Laulaa kun ei voi muutakaan” -albumin kappaleiden takaa

Metsä 

Kappale syntyi mökillä jo vuoden 2018 alkukeväästä, melkein heti Laura Moisio -albumin julkaisun jälkeen. Kävelin joka aamu koivikon läpi työhuoneenani toimineelle mökille, ja ajattelin kilometrin mittaisella matkalla, että täällä on kaunista ja niin hyvä olla, ajatus kulkee eikä kännykkä piippaa. Päivät eivät olleet kuitenkaan ihan niin romanttisia kuin olin alkuun ajatellut. Takka ei ollut syttyä millään, palohälytin huusi, ja värjöttelin sisällä takki päällä, kun yritin saada mökissä leijailevaa käryä ovesta ulos. Hermot meni, mutta lopulta mökki lämpeni ja biisistä tuli seesteinen. Kokeilin erilaisia kitaran vireitä ensimmäisiä kertoja, ja näppäilykuvio syntyi sitä tutkiessa.

Sovitimme ja demotimme monia levyn kappaleita ensin kahdestaan Laurin kanssa. Olin kuunnellut paljon Radioheadia, ja Lauri ehdotti, että voitaisiin kokeilla jotain sen henkistä rumpuluuppia ja elektronisen ja akustisen sekoitusta. Demo kuulosti jo pitkälti siltä miltä lopullinen tuotoskin. En halunnut laulaa lauluja uusiksi, koska demolauluissa oli jo niin kiva tunnelma. Kun lopulta 2019 kesällä mentiin studioon, äänittäjä Jani Viitanen totesi suoraan tapaansa, että demotettu bassokuvio on ihan mitäänsanomaton. Ville kehitteli siihen hetkessä kiinnostavan, veikeän kuvion ja Sebastian soitti biisin lopusta nousevat jatsaavat rummut. Tuli älyttömän hyvä fiilis biisistä, kuuntelin sitä paljon kotona ja fiilistelin. Biisi valmistui lopulta Jarno Alhon studiolla, kun Pekko Käppi kävi soittamassa viulut, ei siinä kauaa mennyt. Jarno väänteli lopuksi nappuloita niin että kaikki kuulosti hienolta!

IMG_0178

Kaukana onnesta 

Luin Edith Södergranin runon Levottomia unia (kokoelmasta Levottomia unia) ja hämmästyin sitä, miten runo kuvasti tuntojani. Runo on julkaistu vuonna 1929, mutta minulle se kertoi jotain tästä ajasta – edessä häilyvästä tylystä tulevaisuudesta ja sen herättämistä peloista. Mietin, kuinka erilaisia uhkakuvia eri aikoina on ollut, mutta pelko jonkun tai jonkin rakkaan menettämisestä on sama. Oma lauluni on siis tuon runon kaiku tässä ajassa. 

Treenasimme biisiä bändin kanssa ns. perusasetuksilla, ja se asettui nopeasti uomiinsa. Kokeilimme jotain meille epätyypillistä ja korvasimme rumpusetin sähkörummuilla. Siitä muotoutui mielestäni soundillisesti se biisin ”juttu”. Ville kehitteli lennosta biisin intron, ja kaikki pitivät sitä mahtavana, koska siitä tuli ”muumilaaksofiilis”. Halusin, että kappale kuulostaa karulta eikä liian täyteen ahdetulta. Biisissä kuitenkin tapahtuu yllättävän paljon asioita, mutta Jarno väänteli nappulat sellaiseen asentoon, että kaikki mahtui mukaan. Markuksen poikkihuilumatto kertosäkeissä sinetöi biisin. Pidin ajatuksesta, että biisi ikään kuin lipuu ohi, siinä ei ole mitään kovin suurta tai ihmeellistä, mutta silti sitä jää kuuntelemaan.

IMG_8221

Kehä 

Taisin tehdä biisin jo vuonna 2014. Kuuntelin silloin työnimellä ”Mustahattuinen mies” äänittämääni demoa puhelimesta ja mietin, että nyt on outo biisi. Toisaalta tarina oli itselleni päivänselvä. Pidin siitä, että sanoissa oli paljon konsonantteja eikä minkäänlaisia riimejä, mikä toi siihen suoruutta ja välittömyyttä. ”Kehä” kertoo sanojen ja pienten eleiden voimasta satuttaa ja rajoittaa, hienovaraisesta vallankäytöstä. Laulu ei koskaan oikein sopinut millekään levylle, eikä kukaan soittaja tuntunut pahemmin innostuvan siitä. Paitsi Ville. Tuntui, että kappale ansaitsi päästä levylle, mutta en löytänyt sille sopivaa muotoa. Näin kappaleen rumana ja kolkkona, kuin uhkaavana unena. 

Biisin sovitusta väänneltiin ja käänneltiin äänitysten edetessä. Jarnon studiolla oli kuitenkin helppo kokeilla kaikkea, koska Jarnolla on rautaiset hermot sekä juuri sopivan epävireinen pystypiano, josta muodostui biisin keskeinen elementti. Biisi haki yhä muotoaan ja mietin jopa sen pudottamista, mutta kun Lauri soitti äänitysten loppumetreillä säkeistöjen päälle värisemään jäävän matalan kitaraäänen, kaikki loksahti kohdilleen. Pekko soitti biisiin vielä palosireenimäisiä viuluja, ja se oli siinä. Kehästä tuli lopulta yksi omista suosikeistani, ja olen tyytyväinen siihen, että se on nyt levyllä eikä sen pariin tarvitse palata enää koskaan (paitsi keikoilla).

IMG_0182

Tule tänne niin kerron 

Biisi kertoo ”salaisuudesta”, jonka kaikki tietävät, mutta jonka myöntäminen uhkaa elämäämme sellaisena kuin tunnemme sen, ja siksi kiellämme sen. Levyltä puuttui lauluja vielä loppukeväästä 2019, mutta kitaran soittaminen tai oikeastaan mikään akustinen musiikki ei innostanut. Olin aloitellut omaa elektronista pöytälaatikkoprojektiani, ja se vei mukanaan. Sääntönäni oli tehdä kappale Garagebandillä kahdessa tunnissa ja keksiä lyriikat lennossa. Tule tänne niin kerron syntyi siis tällä metodilla keittiön pöydän ääressä läppärin ja synan kanssa. Halusin myös tehdä melodian, joka menisi mahdollisimman korkealta. Biisin teossa vierähti kuitenkin pari päivää. Ajattelin ensin säästää kappaleen johonkin toiseen hetkeen, mutta bändi innostui biisistä niin paljon, että aloimme sovittaa sitä levylle. Käytimme demoani pohjana ja äänitimme sen päälle kaikenlaista kaikuisaa – Sebastianin rummut konerumpujen kaveriksi, Villen basson, Laurin sata kitaraa, lauluharmonioita, pianoa, synaa. Lopputulos on erikoinen yhdistelmä surullista ja kevyttä, kuin ajomatkat kesän viimeisinä iltoina.

IMG_8656

Kuulin linnun

”Taivas ei ole entisensä. (…) Uusien ajatusten, unelmien, vapauden ja pyhyyden tila on muuttunut paikaksi, joka koostuu kerroksista ja kaasuista. (…) Sama konkretisoituminen on tapahtunut yläilmoja hallinneille linnuillekin. Jumalan sanansaattajat, sielujen siivekkäät kantajat ja vapauden ja taiteen symbolit ovat saaneet ajatuksissamme kuolevan ruumiin.” (Karoliina Lummaa: ”Runouden lukemisesta muuttuvassa ilmastossa”, Tuli & Savu 2016)

Aloin tehdä idyllistä folk-kappaletta linnuista ja niiden äänistä keväisessä maisemassa. Ihastuin kehittelemääni romanttiseen kitaranäppäilyyn ja polveilevaan laulumelodiaan, mutta jumituin. Muistan katselleeni ikkunasta vastapäisen kerrostalon katolle kokoontunutta lintujen rivistöä ja miettineeni, kuinka ihminen päättää kaikesta, myös lintujen elintilasta. Laulun alun idylli alkoi näyttäytyä ristiriitaisena. Soitin kappaleen puolikkaan Laurille, joka ehdotti, että laulussa tapahtuisi muutos synkempään, vaivihkainen vaihdos duurista molliin. Löysin sopivat mollisoinnut, jotka tukivat ajatusta idyllin särkymisestä.

Äänitimme kappaleen Laurin kanssa kotioloissa, ja saimme testailla rauhassa erilaisia juttuja. Sovituksista tuli kitaroiden ja basson kudelma, joka päättyy kaikuisiin lauluharmonioihin. Kappaleen lause ”Laulaa kun ei voi muutakaan” päätyi albumin nimeksi, sillä siihen tuntui kiteytyvän monia levyn keskeisiä ajatuksia.

IMG_1727

En mä voinut aavistaa

Monet kappaleeni ovat saaneet alkunsa, kun ei ole ollut mitään tekemistä. Tylsyyden keskellä ei aina jaksaisi tarttua kitaraan, mutta se tuntuu paremmalta idealta kuin toimettomuus. Muistan ajatelleeni jostain syystä sellaista ”kissankultaista” kivenmurikkaa. Oli hauska ajatus, että löydän sellaisen kimmeltävän mötikän repustani ja saan siitä voimaa, sellaisesta tavallisesta kivestä, joka lopulta muuttuu joksikin muuksi, maagiseksi voimapalaksi. Keräilen joskus kävelyretkiltä taskuuni kivannäköisiä ja -muotoisia kiviä ja pistän kukkaruukkuihin tai kaappiin koristeeksi, joten idea saattoi tulla mieleeni siitä. Kivistä saa voimaa. Kirjoitin biisin aika nopeasti, koska mieleen piirtyvää juonta oli helppo seurata. 

Harjoittelimme kappaleita studioon menoa varten treenikämpällä, ja pyysin Jarnoa kuuntelemaan ja antamaan meille palautetta. Tämän biisin sovituksesta Jarno taisi sanoa jotenkin, että ”nyt menee kyllä ihan väärään suuntaan”. Se oli – sulattelun jälkeen – hyvä huomio, koska perusteellisen mylläyksen jälkeen biisistä tuli parempi ja kiinnostavampi. Vielä pohjien äänitysten jälkeen tuntui, että biisi ei ”lähde”. Jarnolla ja Laurilla oli kuitenkin lisää hyviä ideoita, ja hommat saatiin toimimaan. Soitin akustisen sijasta sähkökitaraa, ja Lauri kehitteli biisin alkuun yksinkertaisen kitarajutun, josta tuli mieleen autolla ajaminen Kaliforniassa, vaikka kukaan meistä ei ole siellä koskaan käynytkään. Anna tuli lopuksi soittamaan biisiin jänniä urkukuvioita, joista muodostui alun kummastelun jälkeen tärkeä osa biisin soundia. Lopputulos on sekoitus autotallia ja aurinkoisia valtateitä, akustisia ja sähkörumpuja, poppia ja lofi-rokkia.

IMG_0196

Tummat hahmot

Poikkeuksellisen kuuma kesä tunkeutui myös kappaleisiin. Kotona oli tuhottoman kuuma, lämpömittari lähenteli 30 astetta, ja näin mielessäni kuvia väreilevästä asfaltin pinnasta ja punertavasta hiekkamyrskystä. Mietin, onko kaikki tulevat kesät näin kuumia, ja kävelin monta kertaa veden äärelle viilentymään.

Kappale syntyi tutkiessa kitaran avoimia vireitä, jotka ovat itselleni aika vierasta maaperää. Lyriikka kehkeytyi siinä soittelun lomassa, bluesahtavan kitaranäppäilyn ympärille. En oikein muista, mitä lopulta ajattelin biisiä tehdessäni. Seurasin kai intuitiota, auringon polttamaa maisemaa, ja kirjoitin soittamisesta kumpuavan fiiliksen pohjalta, niin kuin monesti teen. Mielestäni jokaista levyn biisiä yhdistää jonkinlainen eteenpäin menevä liike, ja tässä kappaleessa liike on selkeästi kävelyä kuumuudessa. 

Sovitus löysi treeniksellä nopeasti muotonsa, eikä pohjien äänityksessä mennyt kauaa. Pohjaäänitysten jälkeen kokeilimme tosin aika paljon kaikenlaista. Minulla oli mielessä monia synajuttuja, jotka olisin halunnut biisiin, mutta mikään niistä ei toiminut, ja Lauri soitti niiden tilalle kaikuisia kitaroita. Pyysin Markusta soittamaan biisin loppuun saksofonia ”niin ettei se kuulosta saksofonilta”. Jarno toi mikrofonin eteen huonekasvin, ja sitä koskettelemalla saatiin jännittävää kahinaa kappaleen alkuun. Lopputulos on tumma aavikkoblues. 

IMG_0199

Ohi ajettiin 

Biiseistä kirjoittaminen on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on kiva avata laulujen taustaa ja omia ajatuksia niistä, mutta sanoitusten liika selittäminen voi olla vahingollistakin. Biisiin pitää jäädä selittämättömiä asioita ja kuulijalle omaa tilaa. Varsinkin ”Ohi ajettiin” on biisi, jota ei tee mieli ankkuroida vahvasti tiettyyn tulkintaan – sen enempää kuin että se on tuokiokuva ulkopuolisuuden tunteesta ja yhteyden katkeamisesta muihin ihmisiin. En haluaisi olla kyydissä, mutta olen silti. Laulu oli eräänlainen johtotähti uusia biisejä tehdessä ja toimi itselleni levyn ”alkusoittona”.

Äänitimme kappaletta Laurin kanssa, jotta olisi rentoa ja jotta luovuus voisi virrata rauhassa ilman studion aikapaineita. Biisistä tuli rauhallisen tunnelmallinen, mutta ovet paukkuivat useaan otteeseen ennen kuin yhtäkään ääntä oli nauhalla (yksi hyvä syy ottaa äänittäjä bändin ulkopuolelta). Pitkän pähkäilyn jälkeen tulimme siihen tulokseen, että kappale toimii parhaiten pelkistettynä, kitaralla ja laululla. Kokeilimme lisätä biisiin kaikenlaista, mutta lähes jokainen idea tuntui päälleliimatulta. Lauri kehitteli loppuun hienon stemmakuoron ja yksinkertaisen pianokuvion, jotka olivat juuri oikeat mausteet. Yritin laulaa lopun stemmakuoroon vielä yhden lisä-äänen, mutta se oli ihan väärä eikä sopinut joukkoon ollenkaan. Käytimme sitä kuitenkin kappaleen alussa Laurin äänen kanssa, ja niitä vääntelemällä syntyi aavemainen intro. Pidin siitä ajatuksesta, että kappale alkaa jonkun toisen äänellä.

IMG_2515

Mä haluun tavata sut uudestaan

Äänittäjä Jani Viitanen totesi, että biisissä on hyvät sanat ja ”ihan kuin se kertoisi hänestä”. Ehkä se vähän kertookin, ja muutamasta muustakin persoonasta. Elämän varrella tutustuu moniin ihmisiin, joihin ei välttämättä törmää myöhemmin, mutta silti näistä kohtaamisista jää hyvä mieli ja muisto. ”Mä haluun tavata sut uudestaan” on kiitos hyville tyypeille, tutuille ja vähän vieraammillekin naamoille ja tavallisille arjen kohtaamisille.

Kun harjoittelimme kappaletta treeniksellä, ainoa ohjeeni bändille oli, että kappaleesta ei saa tulla sellaista ”dad-rockia”. Pahoittelut kaikille isille ja isinmielisille. Biisi on pitkälti livenä toteutettu. Valitsimme vedosta rennoimman ja hitaimman, koska halusimme, että biisi olisi vähän ”levällään” ja että sitä kuunnellessa voisi hengailla vaikka jossain puistossa. Tällainen hyvän mielen biisi tuntui olevan eri maata albumin muiden kappaleiden kanssa, mutta pidin sen levyllä, koska sitä kuunnellessa virkistyi. Kehittelin sellaisen hytkyvän tanssiliikkeekin tähän, mutta en nyt onneksenne löydä videotallennetta mistään. Ajattelin, että biisiin sopisi rento Carole King -henkinen piano, ja Sippolan Sami kävi soittamassa sen aamukahvin lomassa.

IMG_7850

Vastauksia 

Metsä-musiikkivideon tehnyt Sami Pöyry kirjoittaa saatteessaan osuvasti, ja ajatus sopii mielestäni myös tähän lauluun: ”Elämme ällistyttävien asioiden keskellä, mutta niitä on vaikea nähdä, ellei katso.” ”Vastauksia” kertoo yksinkertaisesta oivalluksesta, että jonkin on muututtava – kaiken on muututtava.

Ville ehdotti, että kappaleessa voisi toimia paljemainen, ”puhaltava” bassosäestys. Selventääkseen ideaansa Ville puhalteli mikkiin samalla kun soitti bassoääniä. Äänitettyämme ensimmäisen version studiossa totesimme sen lopulta liian kliiniseksi. Niinpä soitimme Villen kanssa kappaleen vielä uudelleen Jarnon olohuoneessa livenä, koska siellä oli kiva huonesoundi. Ville soitti biisiin myös selloa (joka on kuulemma pelastettu roskalavalta), ja Lauri tuki bassoa yksinkertaisella kitaralla. Väliosan rakensimme biisiin erikseen. Halusin, että se on unenomainen, täysin erilainen muusta kappaleesta, hyppy haavemaailmaan.

IMG_5596Levyn biisiesittelyt ovat nyt paketissa! Mukavaa jos olette jaksaneet lukea näitä ja ennen kaikkea löytäneet levyn luo. Biisiesittelyt ovat olleet itselleni mieluisaa ajankulua ja peruuntuneiden keikkojen sijaan jonkinlainen keino saada kappaleet ulos itsestäni. Nyt katseen voi suunnata kohti uusia juttuja. Tsemppiä ja jaksamista kaikille!

Valoa kohti,
Laura